Belllounds pudisti päätään pahoittelevasti ja miettiväisestä.
"Muistan nekin ajat, jolloin ei kukaan mies halunnut poistua palveluksestani. Mutta ajat muuttuvat. Olen vanha mies jo ja ehkä olen muuttunut äreäksi. Ja sitten on tässä tuo poikakin."
Kohauttaen leveitä hartioitaan hän näytti karkoittavan nämä pessimistiset ajatukset kauas luotaan.
"Wade, aiotte siis lähteä jälleen vaeltamaan. Olette aina menossa, vai mitä?"
"Ei minulla ole minnekään kiirettä", Wade vastasi.
"Saanko siinä tapauksessa kysyä, miksi poistutte?"
"Kyllä. Aion ruveta kasvattamaan karjaa Mooren kanssa. Hän on tavattoman viisas poika ja hänen isällään on suuria samanlaisia harrastuksia. Olen säästänyt hieman rahaa enkä ole enää mikään tämän kevään poikanen. Wils on alkanut ostaa ja myydä karjaa ja aikomukseni on yhtyä häneen."
"Vai niin!" Belllounds naurahti ymmärrettyään asian. Hän synkkeni ja hänen suuret silmänsä tuijottivat vakavina leimuavaan tuleen. Hän arvasi tämän selityksen alla piilevän jotakin.
"Niin, tämä on vapaa maa", hän sanoi vihdoin, ja ilmeisesti hänen persoonalliset harrastuksensa saivat väistyä hänen oikeudentuntonsa tieltä. "Kun otan huomioon nämä maatilani kummalliset olot, olisin toivonut Mooren ja teidän aloittavan jossakin muualla. Sellainen on luonnollista. Suon kuitenkin onnea yrityksellenne samoin kuin toivon teidänkin suovan minulle."
"Belllounds, kaikki ihmiset toivovat parastanne", Wade vastasi. "Toivon, ettette pahastuisi poistumisestani. Katsokaa, olen Wils Mooren puolella näissä kummallisissa oloissa, kuten suvaitsette niitä nimittää. Hänellä ei ole ketään muuta. Vannon, että muistellessanne entisyyttänne juolahtaa mieleenne, miten olette ruvennut jonkun onnettoman puolelle hylkäämättä häntä sitten. Eikö ole totta?"