"Kyllä, enkä ajattele teistä sen pahempaa, vaikka puhuttekin noin."
"Hyvä on! Nyt koirista. Luovutan lauman teille takaisin nyt hyvässä kunnossa. Haluaisin ostaa Foxin."
"Ette osta mitään! Annan mielelläni teille Foxin lahjaksi."
"Olen hyvin kiitollinen", metsästäjä vastasi kääntyen mennäkseen. "Fox on oleva minulle suureksi avuksi. Belllounds, aion ottaa selvän niistä rosvoista, jotka ryöstävät karjaanne. He alkavat tulla jo liian rohkeiksi."
"Wade, aiotteko tehdä sen omin nokkinenne?" vanhus kysyi hämmästyneenä.
"Kyllä. Pidän ihmismetsästyksestä enemmän kuin mistään muusta ja sitten minulla on siihen henkilökohtaisia syitäkin. Tiedätte, että tuo vihjaus uudisasukkaihin koskee Wilson Mooreakin."
"Joutavia!" vanhus huudahti sydämellisesti. "Luuletteko, että ainoakaan näillä kukkuloilla asuva karjanomistaja luulee Wils Moorea varkaaksi?"
"Sellaista kuiskitaan", Wade vastasi. "Ja muistatte kai kaikkien karjanomistajien myöntävän, että he ovat varastaneet hieman alussa."
"Mitä vielä! Eri asiahan se on! Jokainen uusi karjanomistaja ottaa muutamia merkitsemättömiä vasikoita ja pitää ne. Karjan varastaminen on jotakin muuta. Voisin yhtä hyvin epäillä omaa poikaani rosvoksi, kuin Wils Moorea."
Belllounds puolusti rehellisesti ja lämpimästi nuorukaista, joka kerran oli ollut hänen palveluksessaan ja jonka hän tiesi rehelliseksi, mutta käyttämänsä vertauksen tärkeyteen hän ei kuitenkaan kiinnittänyt sen suurempaa huomiota. Hän oli onnellisen karjanomistajan perikuva, mielipiteissään varmistunut mies, joka voi puhua ylpeästi ja ajattelemattomasi omasta pojastaan ja olla oikeamielinen toistakin kohtaan.