Tehdäkseen sen hän laskeutui satulasta ja poikkesi jäljille. Seurattuaan niitä hetkisen hän sai varmuuden siitä, että Belllounds etsi viidakoista karjaa, eikä hän ennättänyt kiivetä vielä toistakaan penikulmaa haavikoissa ja kuusikoissa, ennenkuin hän huomasi, että Belllounds ajoi karjaa edellään. Sen jälkeen hän eteni varovaisemmin. Jollei pitkä ruoho olisi ollut märkää, hänen olisi ollut hyvin vaikea seurata Bellloundsia. Oli selvää nyt, että Jack koetti piilottaa eläinten jäljet ajamalla niitä ruohoisia tasankoja ja rinteitä pitkin, joissa ei näkyisi merkkiäkään auringon kuivattua ne. Oli paikkoja, jossa teräväsilmäisen metsästäjänkin oli pantava kaikki taitonsa liikkeelle voidakseen seurata Bellloundsia. Mutta siellä ja täällä toisissa paikoissa oli hevosen ja karjan jättämiä heikkoja jälkiä.
Aamu kului loppuun Waden hitaasti kiivetessä tumman metsäisen harjanteen laelle. Silloin muutamassa painanteessa, jossa oli loriseva lähde, hän huomasi muutamien nautain jälkiä, jotka olivat pysähtyneet juomaan, ja niiden vieressä sellaisen hevosen jäljet, jonka vasemmassa etujalassa oli käyrä kenkä. Tämän hevosen ratsastaja oli siinä laskeutunut satulasta. Pehmeässä mullassa oli paimenen saappaan jälkiä ja sen vieressä pieniä ympyröitä, joiden keskessä oli piste.
"No, minut saadaan vaikka hirttää!" Wade huudahti. "Kylläpä hän osaa olla viekas. Tässä ovat niin selvät todisteet siitä, että Wils Moore on varastanut vanhan Bellloundsin karjaa, ettei kirjoittamallakaan voida saada sen selvempiä… Möly-Jack, et sinä niin tyhmä olekaan, kuin olen luullut… Hän on valmistanut kepin, jonka pää on aivan Wilsin kainalosauvan pään näköinen. Ja tietäen sen, että Wils käyttää sitä joka kerta laskeutuessaan satulasta, tuo likainen penikka on ottanut välineen mukaansa ja tehnyt nämä jäljet."
Wade poistui nyt tieltä ja taluttaen hevosensa muutamaan tiheään kuusikkoon hän istuutui ajattelemaan ja levähtelemään. Oliko mitään syytä seurata Bellloundsia pitemmälle? Hänestä ei tuntunut ollenkaan tarpeelliselta antautua sellaiseen vaaraan, että hänet huomattaisiin. Korkeammalla oleva metsä oli hyvin harvaa. Epäilemättä Belllounds ajoi karjan jonnekin luovuttaakseen sen kanssarikollisilleen.
"Nyt on Möly-Jack mölynnyt tarpeeksi", Wade puheli itsekseen. "Hän aikoo pettää varastoverinsakin samoin kuin Mooren, sillä hän tulee syyttämään tästä karjanvarkaudesta Wilsonia. Ja voidakseen tehdä sen jättää hän sellaiset jäljet, joita hän tahi kuka hyvänsä taitava opas voi seurata. En välitä enää niin suuresti, ketkä hänen toverinsa tässä likaisessa jutussa ovat, vaikka luulenkin, että Smith miehineen on mukana."
Äkkiä selveni Wadelle, että Jack Belllounds varasti karjaa isältään. "Kas sitä!" hän vihelsi hiljaa. "Kylläpä tämä on kovaa vanhukselle. Kuka kertoo hänelle sitten kuin tämä kaikki selvenee? En tekisi sitä mielelläni enkä tahdokaan. On olemassa muutamia sellaisiakin asioita, joihin en voi suostua."
Tämän seikan omituisuus selveni Wadelle heti ja ahdisti hänen sieluaan. Hän tunsi muuttuvansa sisällisesti, kuin joku harmaa, synkkä ja likainen käsi, niin saavuttamaton kuin painajainen, olisi erottanut hänet ruumiillisesti hänestä itsestään ja johdattaisi häntä nyt synkkään erämaahan, ikävään, yksinäiseen ja pimeään yksinäisyyteen, jossa kaikki oli kylmää ja vaalistunutta, ja sitten eteenpäin paljaiden liuskakivikerrosten yli, jotka rajoittivat traagillisuuden maailmaa. Siellä hänen oli pakko sanoa sanottavansa ja kun hän laahusti eteenpäin hänen armoton johtajansa pakotti hänen sanomaan sanottavansa uudestaan.
Wade totesi sen synkäksi mielekseen. Se oli mielen sairaalloista valtaa. Hän taisteli sitä vastaan niinkuin hän olisi taistellut pirua vastaan ja hän voittikin sen vihdoin. Mutta hänen otsansa oli hikinen ja hänen sydämensä tuntui lyijynraskaalta saatuaan karkoitetuksi synkän ja salaperäisen pakon mielestään.
"Voinhan seurata näitä jälkiä huomennakin nähdäkseni, minne ne vievät", hän sanoi ja kuin synkkien ajatusten vaivaama ihminen hän kääntyi takaisin pitkälle rinteelle, penkereiden poikki ruohoisille kukkuloille ja haavikkoihin ja sitten salviaa kasvaville kummuille.
Hänen saapuessaan tuvalle oli jo hämärä ja Moorella oli illallinen melkein valmis.