"Collie", Wade sanoi sellaisella äänellä, jonka hän tiesi vaikuttavan omituisesti tyttöön, tarttuen samalla hänen ojennettuun käteensä, "ei enempää! Tämä on miesten asia, johon naisten ei sovi sekaantua, ei ainakaan tässä. Tämä on Wilsin ja samalla minunkin asiani. Olen hänen ystävänsä. Olipa hänen huolensa ja rikoksensa millainen tahansa, otan ne hartioilleni. Silloin ne muuttuvat sellaisiksi, kuin ei niitä olisikaan."
Vaikeroiden ja väännellen käsiään Columbine horjui sisällisen taistelun voimasta.
"Olen aivan, aivan hullu tahi sitten näen unta. Ah, Ben!" hän huudahti.
"Koettakaa rohkaista mielenne, Collie. Tämä on kyllä kovaa. Vaikea on uskoa sitä Wilsistä, joka on ollut ystävänne ja leikkitoverinne niin monta vuotta. Kyllä me kaikki ymmärrämme sen, Collie. Menkää nyt huoneeseenne älkääkä kuunnelko ja katselko enää."
Hän talutti tytön kuistiin ja sitten ovelle, jota avatessaan hän kuiskasi: "Pelastan teidät, Wilsin ja tuon vanhuksen, jota sanotte isäksenne."
Sanottuaan sen hän palasi pihalle kokoontuneeseen vaitiolevaan joukkoon.
"Jim, jos sanon vastaavani siitä, että Wils Moore tulee Kremmliniin määrättynä päivänä, annatko hänen silloin jäädä luokseni?"
"Kyllä mielelläni", Burley vastasi sydämellisesti.
"Vastustan sitä", Jack Belllounds huudahti taistelunhaluisesti. "Hän on tunnustanut ja teidän pitää viedä hänet vankilaan."
"Kuulkaahan nyt, kuumaverinen nuorimies, vankilaa ei ole lähempänä kuin Denverissä. Tiedätte kai sen?" Burley vastasi kuivan leikillisesti. "Moore on nyt kotiarestissa. Hän voi olla täällä aivan yhtä hyvin kuin luonani Kremmlinissä, jossa hänen aikansa tulisi paljon pitemmäksi."