Paimen oli noussut satulaan ja Wade käveli hänen rinnallaan heidän lähtiessään kotiin päin. He eivät olleet ennättäneet vielä pitkälle kun Waden terävät korvat erottivat seuraavat sanat: "Kuulkaahan, Belllounds, minusta tuntuu kuin ette poikinenne oikein käsittäisi tätä Wadea."
"Olette oikeassa", vanhus vastasi.
Mutta hänen poikansa purskahti katkeraan, ivalliseen ja tyytymättömään nauruun.
XVII.
Gore Peak oli sen vuorijonon korkein paikka, joka jatkui penikulmittain Buffalo-laaksosta länteen päin. Se oli aivan pyöreä metsäinen kukkula, jota sitä ympäröivässä seudussa asuvat ihmiset käyttivät maamerkkinään. Tämän vuorijonon itäisillä rinteillä kasvava kuusi- ja mäntymetsä oli melkein koskematonta seutuun asti, joka kapeni vähitellen Buffalo-laaksoksi. Seudulla risteili muutamia suuriliikenteisiä teitä, joista eräs seurasi Red Brookia Kremmliniin, muudan vei laaksosta White Slidesiin ja eräs harjanteen yli Elgeriaan. Ainoa tunnettu Gore Peakille vievä tie poikkesi laakson sivuhaaraan kiertäen etelään helpommin noustavalle rinteelle.
Koko tuo ääretön Buffalo-laakson länsipuolella oleva metsäisiä harjanteita, penkereitä, kuiluja ja metsiköitä käsittävä rinne oli hyvin villiä ja luoksepääsemätöntä seutua. Sinne pakenivat puhvelit turvaan metsästäjiltä eivätkä joutuneet vaaraan ennenkuin ne taasen palasivat laaksoon. Hirvet, antiloopit ja karhut elivät siellä kuin kotonaan.
Bent Wade, metsästäen nyt jalompaa riistaa kuin seudun villejä petoja, jätti hevosensa Lewisin tuvalle ja tunkeutui tiheään metsään yksinään kuin antiloopin väijyjä tahi intiaani. Lewis oli toiminut Waden vakoojana ja oli ratsastanut hurjasti Sage-laaksoon tuomaan uutisia rosvoista. Wade oli seurannut häntä Buffalo-laaksoon samana iltana ratsastaen pimeässä. Heillä oli pätevät syyt kiirehtiä. Jack Belllounds oli ratsastanut Kremmliniin, eikä metsästäjä luullut hänen palaavan samaa tietä, jota hän oli käyttänyt mennessään.
Fox, Waden lempikoira, oli suureksi harmikseen saanut jäädä Lewisin luo, Kanen, verikoiran seuratessa Wadea. Kanea oli kohdeltu pahoin ja Jack Belllounds oli lopulta antanut sille selkään, jolloin se oli poistunut White Slidesistä ja muuttanut Mooren luo asumaan. Ja vihdoin se näytti sopineen riitansa metsästäjänkin kanssa ruveten luottamaan häneen, mutta rakkaudetta. Kane ei milloinkaan antanut anteeksi, mutta se tunsi ystävänsä ja herransa. Wadella oli pyssy kädessään ja selässään pukinnahkainen laukku, jossa oli lihaa ja leipää. Hänen vyössään, joka oli täynnä patruunia, oli nyt kaksi revolveria selvästi näkyvissä, toinen niistä oikealla puolella hyvin alhaalla. Waden luonne näytti muuttuneen huomattavasti, vaikka hänen nykyinen hommansa ei ollutkaan mitään uutta hänelle.
Hän suuntasi kulkunsa tämän korkealla sijaitsevan laakson päässä olevaan piilotettuun tupaan Gore Peakin tumman huipun juurella. Oli muutaman heinäkuun päivän aikainen aamu, kesäisen raikas ja puhdas. Linnut ja oravat kisailivat laakson laidoilla. Ruoho oli tuoretta, valkoisen kuuran kimalluttamaa. Valkoisissa aukioissa oli paljon riistan jälkiä ja Wade pysähtyi kuuntelemaan hirven toitotusta. Ah, hänen mielestään metsän soinnuista kaunein kantautui hänen korviinsa. Se kajahti kirkkaasti, kaikuvasti ja läpitunkevasti villine siihen sekaantuvine sävyineen niin, että se lumosi Waden kokonaan. Koirakin kuunteli, mutta näytti välinpitämättömältä. Se pysytteli aivan metsästäjän kintereillä astellen varovaisesti ja katsellen ympärilleen vielä varovaisemmin vainuamatta metsän nelijalkaisia asukkaita. Se odotti, että isäntä veisi sen jonkun ihmisen jäljille.
Matka laaksosta Gore Peakille oli niin lyhyt, että variskin olisi jaksanut sen lentää. Mutta Wade lähestyi sitä hitaasti pysytellen sakeimmassa metsässä ja karttaen aukeamia, kuiluja, kujanteita, korkeita harjanteita ja kallioista maaperää. Kun hän saapui Elgeriaan johtavalle tielle, hän ei tullut ollenkaan tyytymättömäksi nähdessään, että se oli sileä eikä minkään äskeisen kulun tallaama. Puolen penikulman päässä metsän toisella puolella hän kuitenkin huomasi kolmen hevosen eiliset jäljet ja hieman kauempana karjan ja hevosten jälkiä, jotka alkoivat jo olla vanhoja ja huonosti näkyviä. Nämä Elgeriaan johtavat jäljet olivat kuin painettuja sanoja Wadelle.