Aitauksessa oli pari paimenta satuloidun mustangin kera. Toisella heistä oli kädessään hamppupussi, jossa oli hevosenkenkiä ja työvälineitä. Kun se pudotessaan hänen kädestään kilahti, mustangi korskui, nousi takajaloilleen ja pyöritteli silmiään niin, että valkuaiset näkyivät. Se tunsi kilahduksen merkityksen.
"Neiti Collie, aiotteko todellakin istua siellä koko päivän?" kysyi pitempi paimen, muudan laiha, notkea ja voimakas mies, jolla oli karkeat kallionkovat päivettyneet kasvot ja vakavat kirkkaat silmät.
"Aionpa tietenkin, Jim", Columbine vastasi kylmäverisesti.
"Mutta meidän pitää köyttää tämä peto", paimen vastusti.
"Tiedän sen, mutta te kai aiotte kohdella sitä lempeästi."
Jim raapi hiekanväristä päätään ja katsahti toveriinsa, muutamaan pieneen ja kyhmyiseen mieheen, joka oli kuin kuorittu puunjuuri. Hän näytti olevan vain sääriä koko mies.
"Kuulitko nyt, sinä Wyomingin kaljaasi", hän sanoi Jimille. "Meidän pitää kengittää se oikein hellävaroen."
Jim nauroi ja kääntyi puhuttelemaan mustangiaan. "Whang, laki on kumottu ja me tahdomme nähdä, kuinka paljon sinulla on oikeata hevosen järkeä."
Takkuinen mustangi ei näyttänyt ollenkaan pitävän tästä puheesta, koska se katsahti hyvin epäilevästi puhujaan.
"Jim, koska tämä on melkein viimeinen kerta, jolloin neiti Collie meitä komentelee, meidän on tehtävä se saamatta karvaakaan epäjärjestykseen", toinen paimen sanoi venytellen.