"Spottie, saat vetää vain hiehoja perässäsi tänään", paimen sanoi ottaessaan mustangin kiinni. Spottie heitteli päätään ja vikuroi, kunnes Moore oli saanut suitset sen suuhun. Sittenkuin satula oli heitetty sen selkään ja kiinnitetty paikoilleen, mustangi esiintyikin vasta edukseen. Se oli kaunis, mutta ei ollenkaan liian hento, heikko, hieno tai vireä työhevoseksi, minkä paimenet empimättä tunnustivatkin.
Jack Belllounds kierteli mustangia ihaillen ja tuli hieman liian lähelle miellyttääkseen Spottieta.
"Moore, tämähän on hyvin mukiinmenevä hevonen", hän sanoi kuin hän olisi ymmärtänyt jotakin hevosista. "Mikä sen nimi on?"
"Spottie", Moore vastasi lyhyesti valmistautuen hyppäämään sen selkään.
"Älähän nyt hätäile", Jack määräsi ratkaisevasti. "Pidän siitä ja haluan katsella sitä hieman."
Kun hän sieppasi suitset paimenen kädestä, Spottie korskahti kuin sitä olisi ammuttu. Belllounds tyynnytteli sitä ja meni lähemmäksi. Mutta mustangi korskui ja hyppi koettaen päästä vapaaksi. Silloin Jack Belllounds näytti pikaisen luonteensa, josta hän oli kuuluisa, ja hänen kasvonsa punastuivat hirveästi.
"Etkö sinä peijakas pysy alallasi!" hän huusi raivoissaan mustangille nykäisten samalla suitsista molemmin käsin niin voimakkaasti kuin jaksoi. Spottie laskeutui heti kaikille neljälle vapisten. Sen korvat olivat luimussa ja silmissä oli pelokas ja tuskallinen ilme, sillä kuolaimet olivat repäisseet sen suupieliä niin, että niistä tippui verta.
"Kyllä minä opetan sinut seisomaan!" Belllounds sanoi uhkaavasti. "Moore, lainaa minulle kannuksiasi, sillä haluan koetella sitä."
"En lainaa kannuksiani enkä hevostanikaan", paimen vastasi tyynesti astuen askeleen, joka vei hänet aivan Spottien viereen.
Toiset paimenet olivat keskeyttäneet työnsä ja olivat varuillaan tarkkaavaisin katsein ja yhteenpurruin huulin. "Onko hevonen sinun?" Jack kysyi kiivaasti. "On", Moore vastasi hitaasti. "Sillä ei ole kukaan muu milloinkaan ratsastanut."