Sitten hän lähti jälleen matkalle. Ruohoinen laakso kiemurtelevine jokineen aleni ja leveni vähitellen jättäen kukkulat ja vuoret kauas taakseen. Leveän tasangon toiselta laidalta kohosi toinen vuoristo kuvastuen mustana ja uhkaavana sinistä taivasta vasten. Iltapäivällä saapui Wade Elgeriaan, muutamaan pieneen kylään, joka oli tärkeä senvuoksi, että se sijaitsi pääpostilinjalla ja oli samalla paikka, josta kaivosmiehet ja paimenet ostivat elintarpeensa. Siinä oli vain yksi ainoa katu, joka oli niin leveä, että se näytti torilta. Sen molemmilla puolilla sijaitsivat kaikki kylän suuret talot korkeine sileine julkipuolineen. Wade ratsasti ravintolaan, johon postivaunutkin aina pysähtyivät. Hän aikoi lepuuttaa ja syöttää hevosiaan siellä ja aterioida itsekin ennen matkalle lähtöään.
Omistaja oli lihava ystävällisen näköinen pikku nainen, puhelias ja miellyttävä, joka iloitsi vieraiden tulosta heidän itsensä vuoksi eikä edellytetyn ansion toivosta. Vaikka Wade ei milloinkaan ennen ollut ollutkaan Elgeriassa, hän pian tiesi kaikki kylän asiat, vuoristossa työskentelevien miesten elämän ja ainoat nykyiset merkilliset tapaukset — postivaunujen tulon ja lähdön.
"Edullinen paikka", hän huomautti. "Näin sen heti. Ja sen asutus on kai lisääntymään päin?"
"Ei enää niin edullinen minulle kuin ennen", nainen vastasi. "Mieheni eläessä ansaitsimme hyvin, ennenkuin kilpailijamme tuli tänne. Hänellä on ravintola, jossa kaivosmiehet voivat juoda ja pelata. Minä en siedä sellaista. Myönnän sentään, ettei minulla ole mitään valittamisen syytä. Ansaitsen tässä tarpeeksi elämäni ylläpidoksi."
"Mikä on tuon toisen hotellin omistajan nimi?"
"Häntä sanotaan Smithiksi, mutta se ei ole luullakseni hänen oikea nimensä. Täällä on käynyt ihmisiä, jotka —. Mutta sehän ei kuulu tähän."
"Ihmiset muuttavat usein nimiään", Wade huomautti.
"Vieras, aiotteko jäädä näille seuduille, vai oletteko matkalla muualle?"
"Olen menossa White Slidesin kartanoon ruvetakseni työhön Bellloundsille. Tunnetteko hänet?"
"Bill Bellloundsinko? Minäkö? Hän oli paras ystävämme siihen aikaan, kun olimme Kremmlinissä, sillä olen asunut sielläkin monta vuotta. Miehelläni oli karjaa siellä. Ja puhuakseni totta, niin Bill auttoi meidät alkuun. Muutimme sieltä tänne, ja olen asunut täällä siitä saakka."