"Minunko? Olisiko minun pitänyt ruveta mankumaan heiltä apua onnettomuudessani? En voi suhtautua asiaan ollenkaan niin."
"Wilson, lähdet kai piakkoin kotiisi Denveriin, vai mitä?"
"En!" Wilson vastasi lyhyesti.
"Mutta mihin sitten aiot ryhtyä? Et varmastikaan voi ruveta työhön vielä pitkiin aikoihin."
"Columbine, en voi milloinkaan enää ratsastaa siten kuin ennen", hän sanoi surullisesti. "Tietysti jollakin tavoin, mutta en entiseen tapaan koskaan."
"Ah!" Columbinen ääni ja se äärimmäinen pehmeys ja hellyys hänen liikkeissään hänen koskettaessaan karkeasti kyhättyä kainalosauvaa olisivat ilmaisseet asian laidan kaikille muille, paitsi näille kahdelle toistensa kohtaloihin syventyneille. "En voi kestää, jos se vain on totta."
"Pelkään sen olevan. Jalkani murskaantui pahasti. Säästyin juuri tulemasta pölkkyjalkaiseksi."
"Sinun pitäisi saada hoitoa ja — Wilson, aiotko todellakin jäädä asumaan näiden Andrewsien luokse?"
"En luullakseni. Heillä on myös omat huolensa. Columbine, aion perustaa sadanviidenkymmenen hehtaarin suuruisen uudistilan."
"Uudistilanko?" Columbine huudahti hämmästyneenä. "Mihin?"