"Hyvästi, Columbine!" Wils huusi hänen jälkeensä äänellä, jossa todellakin oli jäähyväisten tuntua.
Koko kotimatkan Columbine oli sellaisten tunteitten vallassa, että ne pakottivat hänet tarkasti miettimään tilanteen lisääntyvää tukaluutta. Ja asia muuttui vielä pahemmaksi, kun hän kotiin tullessaan kohtasi Jack Bellloundsin, jonka kasvot olivat synkät kuin ukkospilvi.
"Isä haluaa puhutella sinua", hän sanoi äänellä, joka toi Columbinen mieleen hänen muutamia tunteja sitten lausumansa uhkauksen.
"Niinkö?" Columbine sanoi arvokkaasti. "Kohteliaasta käytöksestäsi voin melkein päättää, miten tärkeää se on."
Belllounds ei alentunut vastaamaan tähän. Hän istui kuistissa, jossa hän nähtävästi oli odottanut Columbinen tuloa, eikä näyttänyt ollenkaan onnelliselta.
"Missä isä on?" Columbine jatkoi.
Jack viittasi toiseen oveen päin, jonka takana hän istui. Siitä päästiin huoneeseen, jota kartanon omistaja käytti jonkunlaisena konttorina ja varastohuoneena. Kun Columbine meni Jackin sivu, Jack tarttui hänen hameeseensa.
"Columbine, oletko vihainen minulle?" hän sanoi rukoilevasti.
"Olen!"
"Älä mene isän luo ollessasi sellaisella tuulella", Jack pyysi. "Hänkin on vihainen ja se pahentaa vain asioita."