Arosusien haukunta herätti Columbinen aamuhämärissä. Hän pelkäsi niiden ennustamaa päivää eikä hän ollut milloinkaan ennen elämässään vihannut auringonnousua. Hän työnsi päättäväisesti menneisyyden syrjään ja katseli rohkeasti tulevaisuuteen uskoen, että hänen, tehtyään tämän peruuttamattoman päätöksen, oli pidättäydyttävä ajattelemasta menneitä asioita ja täytettävä vain velvollisuutensa.
Aamiaista syötäessä karjanomistaja oli paremmalla tuulella kuin viikkokausiin. Hän ilmoitti, että Jack oli jo varhain aamulla lähtenyt ratsain Kremmliniin lokakuun ensimmäisenä päivänä vietettävien häiden valmistusten vuoksi.
"Jack on aivan pyörällä päästään", hän sanoi. "Niin, sellaistahan ei tavallisesti tapahdukaan, vain kerran jokaisen miehen elämässä. Muistan nuo ajat vielä itsekin… Jack ratsastaa Kremmliniin ja matkustaa sieltä postivaunuissa Denveriin. Parasta on, että tarkastat vaatevarastosi ja sullot matkalaukkuihin kaikki sellaiset puvut, joita luulet tarvitsevasi. Naiset haluavat tietysti näyttää hienoilta häämatkallaan."
"Isä!" Columbine huudahti toivottomana. "En ole kiinnittänyt miiluinkaan pukuihini minkäänlaista huomiota enkä halua poistua White Slidesistä."
"Mutta, tyttöseni, sinähän menet naimisiin!" Belllounds huomautti.
"Miksi ei Jack ottanut minua mukaansa Kremmliniin? En voi muuttaa vanhoja pukujani uusiksi."
"Vannon, ettei meistä kumpikaan tullut sitä ajatelleeksi. Voithan ostaa haluamasi puvut Denveristä."
Columbine alistui. Kun tarkemmin ajateltiin, niin mitä se häneen kuului? Tyttöaikaiset epämääräiset ja lumoavat unelmat eivät kuitenkaan milloinkaan toteudu. Mentyään vaatekomeroonsa hän kaivoi sieltä esille kaikki vaatteensa. Järjestellessään niitä hän tuli aivan toivottomaksi, sillä hänellä ei ollut ainoatakaan kunnollista puseroa, jonka hän voisi pukea ylleen vihkimätilaisuuteen ja matkalle Denveriin. Siinä ei näyttänyt olevan muuta neuvoa kuin seurata isän viittausta. Columbine istuutui korjailemaan vaatteitaan ommellen koko päivän.
Hän alkoi tyyntyä sitä enemmän, kuta pitemmälle tunnit kuluivat työskennellessä, ja itsehillintä palasi. Viattomuudessaan hän alkoi toivoa sitäkin, että olemalla hyvä, vakava ja uskollinen hän saisi nauttia hieman onnestakin. Hänen tätä ajatellessaan joku musertava epäilys järkytti hänen mieltään kuin nopeasti kiitävän mustan siiven varjo, mutta hän karkoitti sellaiset ajatukset mielestään, kuten hän oli karkoittanut pelon ja inhonkin, jotka usein ahdistivat hänen sydäntään.
Columbinen hämmästykseksi ja kartanonomistajan suureksi pettymykseksi lupaava sulhanen ei palannutkaan Kremmlinistä seuraavana päivänä. Illan pimettyä Belllounds luopui vastahakoisesti odottamasta häntä.