Siwalla simanen siipi
Wyöltä wanhan Wäinämöisen,
Wyöltä ainosen kapeen.
Ryck en honingsfull vinge
Ifrån den gamla Wäinämöises bälte (midja),
Den förnämste mannens lif.
Wäinämöises barn voro en dotter Kiwutar, och en son, af mariage de conscience, med en hafs-fru aflad, som kunde bota bölder; han åberopas i följande stycke.
Nosta miekkasi merestä,
Lapiosi lainehista,
Jollas ruhtat rupia.
Eli painat paisuita — —
Du Wäinämöises naturliga (i löndom aflade) Son!
Lyft up dit svärd ifrån hafvet,
Din spade (tre-uddiga gastel) ifrån vågorne,
Hvarmed du krossar utslaget,
Eller ock krystar bölderna — —
Hafsvatnet torde ock vara torkande och helande i synnerhet när en Wäinämöises son blef Doctor.
Fogelfångare, Jägare och skogsmän anropa Wäinämöinen, at slå på sin Harpa, på det dess ljufliga klang, må låcka fram alt villebråd — såsom följande Linnun-pyytäjän sanat gifva vid hand:
Itte wanha Wäinämöinen
Teki kalliolla kandeletta.
Kust on koppa kandelessa?
Koiwusta wisa-perästä.
Kust' on naulat kantelessa?
Tammesta tasaiset oxat.
Kust' on kilet kantelessa?
Jouhista hyvän orihin
Lemmon warsan wahteista — —
Ite wanha Wäinämöinen
Kuhtu pijjat, kuhtu pojjat.
Soittamahan sormillansa.
Ei ilo ilolle käynyt,
Soitto soittollen tajonnut.
Kuhtu nainehet urohot.
Ei ilo ilolle käynyt,
Soitto soitolle tajonnut.
Ite wanha Wäinämöinen
Otti soiton sormillensa,
Käänsi käyrän polwillensa,
Kanteleen kätensä alle:
Wasta ilo ilolle käwi.
Soitto soitolle tajoisi.
Ej sitä metässä ollut.
Neli jalkasta jaloa.
Lintu parwia parasta.
Jok ej tullut tuiskuttain,
Karhukin aidalle kawahti,
Soitettua Wäinämöisen.
Mielus Mehtolan Emäntä,
Tapiolan tarkka neito,
Wedä riistasta rekiä,
Tawaraista taluttele,
Kohden kulta langojani.
Sammaledes anropade Fiskare Wäinämöinen, om likaledes då förfärdigade en Harpa, hvarpå han spelte så ljufligt och kraftigt, at Fiskarne sprittade af glädje, sjelfver Hafs-Frun, Sirener och Delphiner högde sig up på vattubrynet och på hafs-stranden, at lyss —. Ja, sjelfva Wäinämöinen var så pathetisk och rörd af sin musique, at tårarne af glädje nedtilrade; såsom föregående och flere sådane gamla Runor tydeligen gifva tilkänna. O! en oförliknelig virtuose!
WÄINÄMÖINEN el. ÄINEMÖINEN. Poëternes Patron. Sjelf den ypperste
Skald — Finlands Apollo — Harpors (Kanteles) stämmare och
Fabriqueur. En ypperlig Orpheus, som med sin sång feck näcken, fiskar
och alla skogs-djur, at glättigt lyss och röras.